Tarkoitus oli lähteä Porkkalanniemeen yöksi, mutta sain kuvakaappauksen kohtalainen tuulivaroitus 14 m/s. Nopea suunntelman muutos, ettei lädetä kokeilemaan kuinka kovaa mereltä puhaltaa ja saadaanko tarppeja mitenkään kiinni maahan. Ei muuta kuin suunta kohti Evon retkeilyaluetta ja sieltä valikoitui kohteeksi Sorsakolu ja Vaarinkorpi, joihin on lyhyt patikointi.
Pysähdyttiin matkalla kauppakakeskus Tuuloseen, jossa syötiin ja käytiin katsomassa Hanssin-Jukkaa. Hanssin-Jukka on siis lentokone Douglas DC-2, joka alkujaan lensi reittilentoja ja toimi myös talvisodassa ja jatkosodassa, jonka jälkeen ollut myös kahviona ennen kunnostusta.
Ajettiin Savijärventielle, johon jätettiin auto parkkiin. Aluksi käytiin ilman rinkkoja katsomassa miltä näyttää Sorskolu, johon autolta oli lyhintä reittiä matkaa noin 500 metriä. Molemmat tykästyttiin heti Sorsakoulun maisemiin. Seuraavaksi lähdettiin Sorsajärven reunaa noin 900 metriä kohti Vaarinkorpea. Paikka oli ihan kiva, mutta ei niin kiva kuin Sorsakolu. Ei muuta kuin lyhintä reittiä eli tietä pitkin kävely autolle ja rinkkojen nouto.
Rinkkat selkään ja takaisin kohti Sorsakolua lyhyintä reittiä ja riippumattojen asennus. Just kun saatiin riippumatot ja tarpit paikoilleen, niin alkoi tihuttamaan. Rinkat mukaan laavuun ja laavuun pitämään sadetta. Samalla keiteltiin kahvia ja teetä.
Päivällisen jälkeen keitettiin vielä teet ja Jennillä oli mukana pakastekuivattuja keksipalloja jälkiruuaksi. Osa palloista oli mennyt muruksi, mutta se ei makuun vaikuttanut. Samalla jo ajatus lähti laukkaamaan miten niitä voisi käyttää esim. murustettuna jäätelön päälle. Päivällisen jälkeen lähdimme tekemään polttopuita iltaa varten, koska aurinko laskisi jo parin tunnin päästä. Teimme ison sylillisen puita, jotta voidaa tulistella illasta. Laavulle oli alkanut tulla jo myös muita yöpyjiä. Oli 6 hengen vaihto-opisekija porukka, jotka olivat tulleet italiasta ja ranskasta. Seurasin, kun muutama heistä lähti haamuamaan retkikirveen kanssa pitkin maastoa ja hetken päästä kaksi heistä tuli sylissä muutama puun ranka kysymään sopiiko tulla meidän kanssa nuotiolle (samalla kaukaa kuului kirveen naputus). Totta kai sopii tulla, samalla kerroimme heille, että suomessa meillä on puut valmiina. Ohjasimme heidät vähän matkan päähän josta löytyy puukatos, joista voi tehdä sopivia polttopuita ja sieltä löytyy myös työkalut.
Olivat todella mukavia koko porukka ja he tarjosivat mielenkiintoisia hetkiä. Keskustelu oli hieman haastavaa, kun itse olen ujo englantia puhumaan ja sanatkin katoavat, ja toisinaan toinen osapuoli ei välttämättä ymmärrä mitä tarkoitan. Onneksi nuotiolla oli meidän lisäksi vielä 4 hengen porukka, jotka myös osallistu keskusteluun, kun vaihto-oppilaita kiinnosti Suomen luonto ja kysyi kohteita mitä voidaan suositella. Ilta oli kyllä todella mukava ja antoisa. Hieman herätti ihmettelyjä meidän juusto & viini ilta, johon ei voinut muuta todeta, että ei me aina, mutta kun autolle on noin 500 metriä.
Kyllä Evolla myös tuuli yöllä, koska huomasin tuulen heijaavan hieman riippumattoa, mikä tuntui poikkeuksen mukavalta ja rauhoittavalta. Yleensä en tykkää minkäänlaisesta keinumisesta. Puolen kolmen aikaan olin hereillä jolloin alkoi satamaan. Sateen ropinaan sain nukahtaa, kun luulin etten ollut nukkunut ennen sitä silmällistäkään. Totuus oli onneksi toinen. Sateella on rauhoittava vaikutus ja olen tainnut joskus mainita, että olen siihen oppinut lapsesta asti.
Aamupalan jälkeen pakattiin rinkat ja lähdettiin kiertämään Sorsajärven kierrosta kohti Vaarinkorpa pidempää kautta.
Nyt voi sanoa, että onneksi lähdettiin sitä kulkemaan juuri niin päin. Tuli pikkaisena yllätyksenä erään puron ylitys, jossa isoja kiviä ja märkiä lehtiä kivien päällä. Silloin kaipasin ensimmäisen kerran vaellussauvoja, että saisi tukea ylitykseen ja kivillä kulkemiseen. Multa kysyttiin jo aikaisemmin missä mun sauvat on, kun kapea polkua kuljettiin harjulla ja niistä jotain mainintsin. No nepä oli kotona, kun en malttanut, niitä autosta hakea aamusella ennen reissuun lähtöä ja ajattelin, etten niitä tarvitse. Koska ei kannata tarppiakaan niillä korottaa maisemia varten, jos tulee ja sataa. Tämä jännittävä ylitys sai tekemään ratkaisun, että kuskaan niitä tästä lähtien aina mukana (grammoista viis). Kuva ei kyllä kerro millainen oli yli siitä mennä.
No siihen sitten seuraavaksi nousu suht jyrkkää rinnettä, jossa paljon kivenmurkuloita, jotka oli märkien lehtien peitossa yön sateesta ja juuri samaan aikaan olleesta hetkellisestä tihkusateesta. Kivikon jälkeen muuttui vielä jyrkemmäksi, mutta hiekkaiseksi nousu. En olisi todellakaan rinkan kanssa lähtenyt sitä tulemaan alas. Mutta aina jyrkät nousut tarjoavat kauniit maisemat. Onneksi lasku ei ollut yhtä jyrkkä tai kivikkoinen eli oli helpompi tulla alas.
Lopuksi saavuimme Vaarinkorven laavulle, jossa keittelimme lounaat ennen kotimatkan alkamista ja olimme tyytyväisiä suoritukseen. Vaikka kierros ei ollut pitkä toi se rinkan kanssa seikkailessa ihan eri retkifiiliksen, jos oltaisiin tehty kierros ilman rinkkoja.
