Sivut

sunnuntai 26. toukokuuta 2019

Tähän mennessä tapahtunutta

17.5.2018 aloitettu kirjoitus (jota ei julkaistu):
Viimeksi kirjoitin, että palataan asiaan kun chilirintamalla tapahtuu jotain. No kauhesti ei ole tapahtunut... viime kausi oli mitä oli. No vuoden 2018 kausikin aloitettiin sitten kahdesti. Edelliset kuivahti ja uudet taimet ovat vielä todella hennot eli niistä taitaa olla turha haaveilla satoa.
Chilien lisäksi olen kokeillut myös kasvattaa tomaatteja siemenestä, mutta nekin hieman jäi myöhään, joten eipä ne taida keretä tähän satokauteen. Näyttää siltä, että välillä olen ehkä himan liian ajoissa ja sitten kevät/kesä antaa odottaa itseään ja seuraavana vuonna sitten olen itse myöhässä.
No miehen laittamat chilit selvisivät paremmin, mutta saivat sitten ötökät kiusakseen. Nyt näyttäisi, että ovat kuitenin toipuneet himan ötököistä ja mäntysuopa käsittelystä. Nyt pääsivät totuttelemaan ulkoilmaan lasitetulla parvekkeella juuttikangas peitteen suojissa.

25.5.2019
Kuten reilu vuosi sitten olen aloittanut, että palaan asiaan kun chilirintamalla tapahtuu. No ei ole tapahtunut paljoakaan josta olisi kerrottavaa...

Niin se meni kuin edelliset kaudet eli aivan vihkoon. Jos en väärin muista niin lehdet paloivat ja sitten unohtui kastelu ja epätoivoisesti yritettiin pelastaa niitä kuivia risuja eli jos ei muuten olleet menetetty niin liikakastelulla.

Kausi 2019 startattu 3.1.2019, kun idätys lautalle pääsivät:

5.1.2019
Capsicum chinense
  • Hainan Yellow Lantern
  • Peach Bhut Jolokia
  • Pink Habanero
Capsicum pubescenes
  • Rocoto Riesen Yellow
  • Mini Rocoto
Capsicum baccatum
  • Trepadeira Werner
  • Starfish
  • Panambi
Capsicum annuum
  • Bird's Eye Baby
  • Bolivian Rainbown
23.4.2019
Huhtikuun 23. päivä siirtelin häntiä kivivillaan ja samalla meinasin laittaa muutaman mysteeri siemenen, jotka on löytynyt lattialta edellisten kausien idätysten seurauksena. Samalla tietenkin annoin itämättömien siementen jatkaa lautalla oloa (HYL, Mini Rocoto, Panambi, Starfish) ja eihän se riittänyt, piti vielä laittaa itämään:

  • Omnicolor Capsicum baccatum
  • Goat´s Weed Capsicum annuum
  • Poblano Capsicum annuum
  • Bird´s Eye Baby Capsicum annuum

Loppujen lopuksi kaikki muut uudesta lautallisesta paitsi Goat´s Weed ja Bird´s Eye Baby ei itänyt ja lopulta siemenet sitten homehtui, kun en muistanut tuulettaa boxia.

Näin ollen lupaavalta näyttää kasvattien kanssa. Yhden Boliwian Rainbow:n annoin tuparituliaisena kukkasen sijaan. Yhteisenä kasvattina tällä hetkellä on EBB & flood järjestelmässä (2kpl) Fatalii Gourmet Aji Fantasy. Chilien lisäksi kasvatuksessa on tavallisen kirsikkatomaatin ja pihvitomaatin lisäksi Juicy Dream niminen setti erikoisempia tomaatteja: Abracazebra, Blue Bayou, Muddy Waters ja Pink Icicle.

Kuvun alla: Trepadeira Werner, Bird´s Eye Baby, Goat´s Weed ja Peach Bhut Jolokia. Kuvattu 22.5.2019.

Vasemmassa reunassa omat kasvatit (5kpl) ja loput on miehen kasvatteja. Kuvattu 22.5.2019

Juicy Dream setin tomaatit 25.5.2019 kasvihuoneessa.