16 lokakuuta 2022

Riippumattoretkeilijöiden miitti Kurjenrahkan kansallispuistossa

Minusta tuli riippumattoretkeilijä 2021. Vaikka ensimmäisen riippumattoni olen saanut vuonna 1997, jonka sain nimipäivälahjaksi. Osallistuin ensimmäistä kertaa facebookin riippumattoretkeilijöiden syysmiittiin, joka järjestettiin Kurjenrahkan kansallispuistossa 15. - 16.10.2022.







Ennen patikoinnin aloitusta sai pukea sadevarusteet, jotka sai olla melkein koko reissun. Patikointiin Savojärven reunaa pitkin Rantapihan kautta Lakjärven laavulle. Laavulle kun saavuttiin sade loppui ja saatiin virittää riippumatot (ensimmäinen kerta kun unohdin ottaa kuvan omasta majoitteesta) ja ilta istua nuotiolla. Yöllä heräsin kunnon vesisateeseen, mutta siihe oli ihan nukahtaa uudestaan.

Paljon oli hyviä keskusteluja, jotka herätti paljon ajatuksia ja uusia oppeja sai myös. Itselle oli yllätys kuinka hyvin uutena ihmisenä pääsi tuohon porukkaan mukaan ja heti koki olevansa samalla aaltopituudella.

Mitä jäi käteen reissusta?

Ensimmäiseksi meni uusiksi tarpin asetukset, kun olen käyttänyt tarppia timantin muodossa. Seuraavaksi lähden kokeilemaan A-mallissa, kun kävin ajatuksen vaihtoa siitä miksi en asenna sitä A-malliin johon totesin, että se ei suojaa (taisin olla ainoa jolla oli timantin muodossa tarppi).

Ensimmäinen reissu paljasjalka vaelluskengillä, joka oli tietoinen riski. Kyllähän pohkeissa tiesi patikoineensa, kuten aika usein myös muilla reissuilla. Onneksi itsellä taustaa paljasjalkakengistä ja tykkäsin siitä miten sain tuntuman pitkoksiin kerrankin, kun perinteisillä kengillä tuntuu, että olisi kovin korkeilla kengillä liikkeellä.




Ruokavinkkejä sai ruuan kuivaamisesta ja valmistamisesta. Eniten huomiota herätti suoraan nuotiossa hiilloksen päällä paistettu pihvi ja kyllä myös kalan valmistus sai porukan huomiota.





Varusteiden punnisteminen alkoi heti kotiin päästyessä, samalla kun niitä asetteli kuivumaan. Kyllä pisti ajattelemaan, kun tajusi kantaneensa 1,5 kiloa evästä edestakaisin. Suurin piirtein kaikki retkikahvivarasot ja teet mukana. Lisäksi varusteiden viilausta varamasti tämän jälkeen tulen tekemään.

Toinen kansallispuisto tälle vuodelle. Itselläni siis tavoitteena on kiertää kaikki kansallispuistot ja tänä vuonna reissut ollut todella kiven takana. Milloin sataa kaatamalla (turha lähteä itseä ja varusteita kastelemaan) tai sitten jompikumpi on kipänä tai sitten tulee vain joku muu yllättävä este. 



Seitsemän kunnan rajakivi (Auran, Maskun, Mynämäen, Nousiaisten, Pöytyän, Turun ja Ruskon)



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti