21 marraskuuta 2019

Kauden 2020 käynnistus ja vuoden 2019 "lopetus"

Syksyllä chilit muuttivat kasvihuoneesta takaisin kerrostaloon. Alkuun olivat työhuoneessa tason päällä josta aloittivat alkujaan kasvun isoksi. Sitten tuntui, että valojen telineiden jalat ovat työtuolin kanssa aina solmussa tai sitten muuten oksat olivat vaarassa. Chilit muuttivat sitten olohuoneeseen, jolloin saatiin ne yhdelle seinälle ja useammalle tasolle. Sain lähes chiliviidakon aikaiseksi ja samalla totesin, ettei niitä sittenkään ole niin paljoa.

Chilit muuttanut olohuoneeseen

Viime viikolla 10.11.2019 vasta kerättiin satoa, kun aikaisemmin on vain päässyt vain maistelemaan muutaman podin. Saatiin satoa muun muassa Pink Habanerosta 162 grammaa ja Peach Bhut Jolokiasta 80 gramm, sekä Dalle Khursanista saatiin myös ihan riittävästi satoa. Bolivian Rainbow tuottaa satoa edelleen, sekä nyt vastaa alkanut Rocto Riesen Yellow tuottamaan podia.

Alas leikatut oksat

Creamy Fantasy (3 kpl) ja Habanero, West Indian Yellow (2 kpl) pääsivät vihdoin kunnon altakastelu ruukkuihin, kun ovat olleet tähän asti pienissä purkeissa. Nämä satuin laittamaan paljon myöhemmin itämään, jonka vuoksi ovat nytten vasta alkanut kasvamaan. Sitten valmisteltiin talvea leikkaamalla pitkäksi tapiksi Peach Bhut Jolokia ja kaksi Pink Habaneroa ja Dalle Khursani. Sen lisäksi bonchi kokeiluun päätyi Arledge, joka leikattiin lyhyeksi ja samalla juuriakin leikattiin. Tarkoitus on tehdä myös muista tapeiksi leikatuista mahdollisesti bonceja ja ehdottomasti Bolivian Rainbowsta, kun se lopettaa sadon tuottamisen.

Kauden 2020 aloittelua


Suunniteltiin tulevaa kautta ja huomasin että olisi mukavan kokoinen levy laittaa suoraan tuollaiseen pöytäkasvihuoneeseen. Tähän "sopivan" kokoiseen palaan olisi mennyt 60 siementä eli olisi tarkoittanut, jos kaikki itäisivät olisi ensiksi vastaan valon puute ja seuraavaksi tilan puute. Onneksi tuli hieman järkeä ja puolitin tuon levyn, joten nyt saa laitettua itämään 10 eri lajiketta ja jokaista se 3 siementä. Sitten piti laittaa muutamat tavalliset paprikat eli niitä tuli 3 lajiketta ja joista 3 siementä. Sen lisäksi tuli laitettua vielä 3 lajiketta vanhoja siemeniä, joita aina 2 siementä lajiketta kohden. Näin ollen tuli laitettua itämään 16 eri lajiketta. Jos kaikki menee suunnitellusti ja kaikki itävät niin keväällä olisi 45 taimea eli alkuperäisestä suunnitelmasta se jäi vain 15 kpl.

Kauden 2020 startti 11.11.2019
Nyt kymmenisen päivää myöhemmin aloin katsastamaan, että josko sitä olisi jotain jo lähtenyt itämään. No olihan siellä lähtenyt aikas hyvällä prosentilla ja nyt jännitetään pysyvätkö nuo kaikki hengissä.

Tilanne 10. päivää kivivillaan laittamisen jälkeen:

Hainan Yellow Lantern C.chinense 4/6
Lemon Drop C.baccatum 0/3
Aji Mango C.baccatum 2/3
Aji Cristal C.baccatum 1/3
Turbo Pube (PI 585267) C.pubescens 2/3
Rocoto San Pedro Amarillo C.pubescens 1/3
Cheiro Recife C.chinense 1/3
Kreb´s Elegance C.annuum 3/3
Numex Twilight C.annuum 3/3
Ramiro, Yellow C.annuum 3/3
Sweet Apple Kambe C.annuum 3/3
Mini Chocolate Bell C.annuum 3/3

Omnicolor C.baccatum 0/2
Quintisho C.baccatum 0/2
Starfish C.baccatum 0/2


Tilanne 21.11.2019