13 tammikuuta 2020

Mitä kuuluu tammikuun ensimmäisille viikoille?

Vuosi on vaihtunut ja ollaan päästy kauden 2020 alkuun. Tässä kohtaa ei voi muuta todeta, kuin että chilit ovat saaneet kivisen alun. Jo marraskuussa, kun merkkejä itämisestä ja sirkkalehdistä näkyi olisi tullut aloittaa lannoitus. Häpeäkseni joudun toteamaan, että ovat joutuneet elämään pelkällä vedellä. Siten ollaan jo otettu eka erä ripsiäisiä (vahva epäily) vastaan, kun en raaskinut hävittää vanhoja chilejä. Niin ja sitten osa oli jo kuollut pystyy. Ehkä osittain ripsiäisten aiheuttamaa tuhoa ja lisäksi osa oli kuivahtanut.

Torstaina (9.1.2020) lähti viimein kaikki vanhat chilit hävitykseen. Samalla toipuneet taimet pääsivät kasvusammaleeseen, joka on lannoitettu valmiiksi (noin 2 viikkoa?). Tämä kasvusammal on itselle ihan uusi tuttavuus. Ehkä olen tainnut kyseisen tuotteen nähdä kasvualustoja selatessa, mutta en ole siihen kiinnittänyt huomiota sen suuremmin. Tähänkin tututstuin keskiviikko iltana, kun selailtiin mainoksia. Erään mainoksen viimeisellä aukeammalla oli sammalnappeja. Joten minulle esitettiin kysymys: Voiko noita käyttää chilien idätykseen? Enpäs osannut heti vastata, joten tutkin asiaa ja törmäsin Chili-Ilen kasvualusta testiin, joka innosti itseäni kokeilemaan myös kasvusammalta. Olen siis edellisenä kautena kasvattanut kookoskuidussa.

Tässä Chili-Ilen testin lopputulema:


Perjantaina (9.1.2020) laitoin vielä muutaman lajikkeen itämään, kun olin luvannut koittaa kasvattaa nyt tammikuun puolella työkaverille muutaman chilin, jos vaikka saisi antaa ne lahjaksi chiliä (kasvia) toivoneelle henkilölle. Idätykseen lähti seuraavat lajit ja lajikkeet:

  • Rocoto Orange (C. pubescens)
  • Rocoto Red (C. pubescens)
  • Lemon Drop (C. baccatum)
  • Moruga Scorpion (C. chinense)
  • Jalapeno Gaucho (C. annuum)
  • Piispanhattu (C. annuum)

No kyllähän sitä lähti myös itämättömien ja menettettyjen chilien tilalle vielä itselle myös uusi idätys. Kovasti koitan pitää järjen päässä, kun kovasti teksi mieli laittaa vielä vähän tuota ja sitten muuta tuollainen ihan vain kokeiluun.. Katsotaan kuinka käy seuraavielle idätyksille:

  • Montufar (PI 585273) (c. pubescens)
  • Marbles (c. annuum)
  • Peito De Moca (C. chinense)
  • Fatali Gourmet Aji Fantasy (C. baccatum)
  • Trepadeira Werner (C. baccatum)
  • Mini Chocolate Bell (C. annuum)
  • Numex Twilight (C. annuum)
  • Sweet Apple Kambe (C. annuum)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti