31 tammikuuta 2015

Kasvatuskausi etenee

Paljon on taas tapahtunut chilien kasvatuksessa, joka jaksaa aina vain hämmentää ChiliSiiliä..

Manzano Rojo C. pubescens ChiliWiki Katsaus mistä lähdetty ja mihin on tultu eli laitettu itämään pieneen kivivillakuutioon 13.11.2014. Ensimmäiset merkit itämisestä 18.11.2014. Taimi oli venähtänyt noin 10 cm honteloksi ja kasvattanut varteen juuria. Kokeneempien kasvattajien neuvojen mukaan laitoin sitten 7.1.2015 pienen kivavillakuution vinottain ison kivivillakuution sisälle, jotta varteen kasvaneet juuret jäävät ison sisälle. Siitä lähtien Manzano Rojo on ollut vesiviljelyssä. Nyt vakavasti näyttää siltä, että se meinaa suunnitella jo kukkimista.

Tilanne 7.1.2015

Tältä näyttää7.1.2015 Manzano Rojo vesiviljelyyn päästyään 7.1.2015

Tilanne 31.1.2015

Näyttää uhkaavasti yrittävän tehdä nuppua.

Niin siinä kävi, että Bhut Jolokia Rust lähti itämään ja nyt on kauniilla sirkkalehdillä, Jalapeño Gauchon kanssa. Lisäksin pääsin myös istuttamaan ruukkuihin Aji Rico, Aji Rojo, Aji Cristal, Habanero Golden, Panambi. Bird's Eye Baby. Alla olevat kuvat otettu 31.1.2015.




Lautalle 18.1.2015 pääsivät idätykseen Peito De Moca ja Lemon Drop. Lemon Drop alkoi itämään lautalla 24.1.2015 ja tänään  (31.1.2015) huomasin hyvin pienen hännän Peito De Mocassa. Lisäsin lautalle toisen suodatinpussi viritelmän 26.1.2015 johon laitoin villichilieistä c. flexuosum ja c. tovarii, jotka ovat harvinasia. Lisäksi lautalle pääsi Bolivian rainbow, Inca berry, Srarfish ja Poblano. Tänään (31.1.215) pienet hännät olivat saanet Bolivian rainbow ja Inca berry.


Ehkä isoimpia muutoksia, joita olen tehnyt chilien vuoksi on huonekalujen siirto. Ennen chilit olivat olohuoneessa pöytäkasvihuoneessa, joka näkyy toiseksi ylimmäisessä kuvassa. No eräs ilta chilit muuttivat olohuoneesta työhuoneeseen, jonne tuotiin mökiltä haettu taso. Nyt tason on valannut pikku hiljaa lisääntyvä ruukkujen armeija. Mutta sain valaistus ongelman ratkaistua virittämällä akvaarion lamppu roikkumaan verhotangosta ja muuta muu lisävalo tuli myös viriteltyä. Ompelukoneen luonna ollut lisävalo sai siirtyä valaisemaan chilejä.

Taitaa homma taas lähteä lapasesta? Kuva otettu 24.1.2015

Tilasin kauan odotetun Chilikirjan Mr. Fataliilta. Odotan kovasti kirjan saapumista, jotta sieltä saa lisää tietoa ja ymmärrystä tähän mitä on oikein tekemässä. Kuulemma siihen tulee muutama bonus siemen kaupanpäälle.. kuulostaa vaaralliselta. Kun katsotaan tuonne 30.11.2014 kirjoitukseen, jossa julkaisin 20 lajikkeen listan, joita kasvatan 2015. No tuo lista on lisääntynyt nyt jo seitsemällä lajikkeella.

12 tammikuuta 2015

Päivitystä

Kerrataan viime aikana tapahtuneita asioita. Lauantaina vietettiin Suomen Chiliyhdistyksen Uudenmaan aluejaoston pikkujouluja. Oli todella mukava iltapäivä ja ilta, aika kului kuin siivillä. Kiitos hyvistä pöytämausteista kuuluu Bluesman:lle, joka tarjosi savurocotohapanchiliä ja Bhut Jolokia Rust jauhetta.

Sunnuntaina päätin laittaa idätyslautta kokeilun, johon laitoin jauheen joukosta löytämäni Bhut Jolokia Rust:n siemenen, sekä Jalapeño Gauchon siemeniä. Eli en pysynyt suunnitelmissa, kevääällä nähdää tuleeko ongelmia kasvien määrän kanssa. Rocoto Red:n taimet pääsivät eilen ruukkuun.




07 tammikuuta 2015

Pienin askelin kerrallaan

Chilin kasvattaminen tuntuu hitaalta, mutta se on myös osa hienoutta. Päivittäin käy katsomassa onko yhtään itämisen merkkejä ja kuinka paljon edelliset ovat lähteneet kasvamaan.

Sain jo Manzano Rojon siirrettyä vesiviljelyyn. Eilen illalla sekoitin liuoksen vedestä ja Puutarhan kesästä. Tänään mittasin pH:n ja se oli juuri sopiva. Luulin että joudun taistelemaan pH:n kanssa, mutta tippatesterin mukaan se on juuri 6,5. Suoraan hanasta otetun veden pH on meillä 8 tai 8,5 eli aivan liian korkea chilille. Vielä, kun raaskisi ostaa EC mittarin, jolla mitataan veden ravinteiden voimakkuutta vesiviljelyssä. 

Manzano Rojo ebb&flood



04 tammikuuta 2015

Uusi vuosi, uudet kujeet?

Siitä on nyt aikaa, kun olen viimeksi kirjoitellut. Ei mennyt kaikki ihan suunnitelmien mukaan, tuossa kasvattamisessa. Se muutama viikko Rocotojen ja Villien istuttamisen jälkeisestä uudesta istuttamisesta sitten hieman venähti...

Nyt on vuosi vaihtunut ja sen kunniaksi laitoin loput siemenet idätykseen 1.1.2015. Samalla suunnitelmatkin muuttuivat. Aluksi olin suunnitellut kolmen lajin vesiviljelyä, mutta nyt itse laitan vain kaksi vesiviljelyyn eli Manzano Rojo ja sitten Blondie (mikäli suostuu itämään). Annoin miehelle myös mahdollisuuden kokeilla vesiviljelyä.

Etummaiset rivit ovat ChiliSiilin idätyksiä, sekä keskellä olevat kolme kivivillakuutiota. Miehen kokeilut ovat kylömullassa ja viisi kivivillakuutiota tuolla takana.

Rocotot olisi hyvä jo istuttaa (turve)multaan ja Manzano Rojo laittaa isompaan kivivillakuutioon. Iso kivivillakuutio pääsee sen jälkeen vesiviljelylaatikkoon. Jonka jälkeen odotetaan kasvua ja tulevaa satoa. Unohtamatta veden vaihtoa ja sopivaa lannoitusta. Chiliyhdistyksen sivuilla on erittäin hyvä ohje Puutarhan kesän annostelusta multa ja vesiviljelyssä.