Kaukasten luontopolku, Hyvinkää

Vappu retki Kaukasten luontopolulle ja kiertämään sillä reitillä olevat geokätköt. Tai niin ainakin luultiin kun saavuttiin Kaukasten juhlatalon pihaan johon jätimme auton. Yhtäkään kätköä ei kyseiseltä reissulta saatu. Yksi hyvin todennäköinen kätkö oli, mutta itselläni ei riittänyt kantti sitä hakea. Joten ei Jennikään sitä lähtenyt yrittämään. Todennäköisesti siitä olisi tullut uimareissu meidän molempien tuurilla. Kovasti on suunnitelmia miten sen voisi saada haettua.

Löysimme mukavan eväspaikan, jossa oli mukava evästää ja tarkkailla luontoa. Siinä samalla sitten syötiin meidän reissukassaa ja tilattiin molemmille GPS laitteet.

Seuraavaksi lähdettiin käymään Ridasjärven lintutornilla, jota Apus ry on korjannut. Lintutornin kätkö oli tuotu talven jälkeen taas paikalle, mutta emme sitäkään sitten löytänyt. En tiedä oliko aikaisempi huono tuuri kätköjen löytämisessä mennyt jopa mielentilaan.

Ronkonkallion portti ja Hatlamminsuo

Eväät ja kiikarit reppuun ja suuntana Ronkonkallion portti. Saavuttuamme perille portti löytyi helposti ja samalla myös siellä oleva geokätkö. Löydettiin molemmat niin nopeasti, että seuraavaksi oli otettava pieni tuumaus tauko, että mitäs sitten. 

Sitten päätettiin lähteä ajamaan Hatlamminsuolle, josta oli ollut aikasemmin puhetta. Matkan varrella kävimme etsimässä kolmet kätköt. Jenni navigaattori ohjasi Hatlammin suolle ja itse navigoin samalla apparin paikalta matkalla olevia geökätköjä. 

Matkan varrella ensimmäisen kätkön pysähdys sai hilpeitä piirteitä ja samalla sai miettimään, että joskus olisi hyvä videoida meidän reissuja, jotta saisi tilanteet ja ilmeen nauhalle.Kätkön kuvauksessa luki Kätkön loggaaminen vaatii hieman uskallusta ja säikky ei saa olla luonteeltaan. Jolloin sain ilmoitusluonteisesti, että tiedon että sä kaivat sen. Alla oleva keskustelu ja kuva vahvasti liittyvät tähän loggaukseen. 

Minä: Tääl on jonkun hanska, eiku tääl on lepakko (samalla tökkää sitä)

Jenni: Ai elävä?! (nosti katseeen samalla, kun tökkäsin sitä ja ilme oli järkyttynyt)

Minä: Joo 😂

Jenni: Ihan oikesti?

Minä: No ei. (seuraavaksi olisin saanut kysymyksen onko se kuollut)

Seuraavalle kätkölle mentäessä toisilla voisi mennä kuppinurin meidän navigoinnista. Mutta meillä ei ole kiire ja jokainen retki on seikkailu jota ei niin vakavasti oteta. Tämän totesimme seuraavan navigointikeskustelun myötä, kun olimme risteyksessä:

Jenni: Mihin suuntaan?
Minä: Sinne

Jenni: Niin siis kumpaan?
Minä: No sinne sun navin suuntaan (samalla osoitin vasemmalle/ "suoraan"). Katson kätköt vain tuon reitin varrelta.

Matkalla kävimme Mustasuolla, joka oli todella kunis paikka. Melkein kyseiselle suolle voisi tehdä oman retken.

Seuraavaksi ajoimme Lempivaara Caravaanin ohi ja kävimme myös siellä loggaamassa kätkön. Sitten vihdoin suuntasimme Hatlamminsuolle. Onneksi kukaan ei meitä seurannut, kun päätettiin syödä eväät ennen kierrosta. Mutta molemmilla alkoi olla jo nälkä ja kellokin huiteli ilta seitsemää.

Hatlamminsuo näytti talven jälkeen jotenkin kuolleelta. Syksyisin suot ovat kauniin värisiä ja nyt tuntui niin pliisulta. Mutta paikoin oli todella kaunista, kun ilta aurinko alkoi laskea. Samalla pääsin kiikaroimaan, mutta lintuja ei sillä kierroksella löytynyt. Eikä löytynyt geokätköä, en tiedä kauan sitä etsittiin pitkin suota, jopa pitkoksia kontaten. Saatiin 2 kilometrin matkaan silti kulutettua 1 tunti 17 minuuttia.

Lähiretkeilyä Nurmijärvellä

Hyypiänmäen lippaluola

Tällä kertaa lähdettiin reissuun, niin että tiesin vain yhden kohteen ja loput tuli yllätyksenä. Lähdettiin Nurmijärvelle etsimään Hyypiänmäen lippaluolaa. Kuljettiin ensiksi mäkeä ylös polkua pitkin, mutta sitten kuitenkin lähdettiin kuitenkin tulemaan alas ja kiertämään mäkeä pohjoispuolelta. Tuli rämmittyä paikoin kaatuneiden puiden yli ja osittain kuljettiin hangessa. Löydettiin lippa luola noin 2,5 km kulkemisen jälkeen. Otettiin seinustalta eväspaikka, jossa istuttiin ja nautittiin eväitä.

Paluu tehtiin sitten eteläpuolta kulkien mäen päällä meneevää polkua, jota olimme aikaisemmin aloittaneet kulkemaan. Kyseinen polku oli todella helppokulkuista ja taisi olla vain noin kilometri sitä kautta kulkea autolle. Saatiin seikkailua, kun sitä lähdettiin hakemaan.

Pirkunkellari jäi vielä etsimättä, mutta siitä saa uuden reissun ja varmasti se on parempi kun maa on täysin sula kulkea.

Autolle palatessa palokärki teki ylilennon vasemmalta puolelta. Lisäksi näin puukiipijän, jota olen koko viikon odottanut näkeväni. Juuri olin ehtinyt Jennille selittämään että se on todella pieni lintu ja selkä on puunkuoren värinen ja maha vaalea, joten sitä on vaikea nähdä ja sitten se on aina puun väärällä puolella itseesi nähden.

Puukiipijä (keskellä kuvaa)

Kuhakoski

Seuraava kohde oli "paluumatkalla" eli Kuhakoski. Olin ohi mennen katsonut, että onpas kivan näköinen silta ja alue. Mutta en ehtinyt siihen kiinnittää sen enempää huomiota. Todella mukavan näköinen kohde ja päätettiin, että seuraavan kerran tehdään sinne jopa retki, niin että otetaan ainakin teetä mukaan. Itse suunnittelin asemoida itseni teetä tai kahvia nauttimaan riippumattoon, kun löysin jo sopivat puut.

Kyseinen koski kuuluu Vantaajoen vesistöön ja siinä on 1500-luvulla pyöritetty neljää erillistä myllyä. Vuonna 1910 Kuhankoskeen on rakennettu pieni voimalaitos, joka oli toiminnassa vuoteen 1952 asti. Vielä oli nähtävissä myllyjen perustuksia ja raunioita, joka muistuttaa kosken menneistä ajoista.

Nurmijärven Hiidenkirnut

Viimeinen kohde oli Hiidenkirnut, jonne matkattiin osittain Seitsemän veljeksen vaellusreittiä. Auto jätettiin parkkiin Metsähautausmaan parkkipaikalle, joka oli todella kaunispaikka omalla tavallaan (kaikki oli luonnon tilassa).

Seitsemän veljeksen vaellusreittiä kuljettiin noin 800 metriä, jonka jälkeen noustiin noin 50 metriä. Kaksi ensimmäistä hiidenkirnua oli lippusiimoitettu, ettei niihin kukaan putoa. Uteliaana oli koetettava olivatko syviä, mutta olisiko syvempi ollut noin 50cm.