Lähiretkeilyä Nurmijärvellä

Hyypiänmäen lippaluola

Tällä kertaa lähdettiin reissuun, niin että tiesin vain yhden kohteen ja loput tuli yllätyksenä. Lähdettiin Nurmijärvelle etsimään Hyypiänmäen lippaluolaa. Kuljettiin ensiksi mäkeä ylös polkua pitkin, mutta sitten kuitenkin lähdettiin kuitenkin tulemaan alas ja kiertämään mäkeä pohjoispuolelta. Tuli rämmittyä paikoin kaatuneiden puiden yli ja osittain kuljettiin hangessa. Löydettiin lippa luola noin 2,5 km kulkemisen jälkeen. Otettiin seinustalta eväspaikka, jossa istuttiin ja nautittiin eväitä.

Paluu tehtiin sitten eteläpuolta kulkien mäen päällä meneevää polkua, jota olimme aikaisemmin aloittaneet kulkemaan. Kyseinen polku oli todella helppokulkuista ja taisi olla vain noin kilometri sitä kautta kulkea autolle. Saatiin seikkailua, kun sitä lähdettiin hakemaan.

Pirkunkellari jäi vielä etsimättä, mutta siitä saa uuden reissun ja varmasti se on parempi kun maa on täysin sula kulkea.

Autolle palatessa palokärki teki ylilennon vasemmalta puolelta. Lisäksi näin puukiipijän, jota olen koko viikon odottanut näkeväni. Juuri olin ehtinyt Jennille selittämään että se on todella pieni lintu ja selkä on puunkuoren värinen ja maha vaalea, joten sitä on vaikea nähdä ja sitten se on aina puun väärällä puolella itseesi nähden.

Puukiipijä (keskellä kuvaa)

Kuhakoski

Seuraava kohde oli "paluumatkalla" eli Kuhakoski. Olin ohi mennen katsonut, että onpas kivan näköinen silta ja alue. Mutta en ehtinyt siihen kiinnittää sen enempää huomiota. Todella mukavan näköinen kohde ja päätettiin, että seuraavan kerran tehdään sinne jopa retki, niin että otetaan ainakin teetä mukaan. Itse suunnittelin asemoida itseni teetä tai kahvia nauttimaan riippumattoon, kun löysin jo sopivat puut.

Kyseinen koski kuuluu Vantaajoen vesistöön ja siinä on 1500-luvulla pyöritetty neljää erillistä myllyä. Vuonna 1910 Kuhankoskeen on rakennettu pieni voimalaitos, joka oli toiminnassa vuoteen 1952 asti. Vielä oli nähtävissä myllyjen perustuksia ja raunioita, joka muistuttaa kosken menneistä ajoista.

Nurmijärven Hiidenkirnut

Viimeinen kohde oli Hiidenkirnut, jonne matkattiin osittain Seitsemän veljeksen vaellusreittiä. Auto jätettiin parkkiin Metsähautausmaan parkkipaikalle, joka oli todella kaunispaikka omalla tavallaan (kaikki oli luonnon tilassa).

Seitsemän veljeksen vaellusreittiä kuljettiin noin 800 metriä, jonka jälkeen noustiin noin 50 metriä. Kaksi ensimmäistä hiidenkirnua oli lippusiimoitettu, ettei niihin kukaan putoa. Uteliaana oli koetettava olivatko syviä, mutta olisiko syvempi ollut noin 50cm. 

Vantaanjoen luontopolku

Pääsiäispäivän lähiretki Vantaanjoen luonopolulle. Startattiin aamupalan jälkeen ja ajettiin Hyrian Uumon pihan parkkipaikalle (Uudenmaankatu 249, Hyvinkää). Reitin pituus 2,2km.

Kohde valittiin sillä perusteella, että se tulee olla helppo kulkuinen ja ei ole kovin pitkä, jolloin sopii kulkea iäkkään koiran kanssa ja ei vaadi erillisiä retkeilyvarusteita.

Lähdin ensimmäisenä koiran kanssa lähestymää joen ylittävää siltaa, joka oli nuotiopaikan vieressä. Alkuun arvelutti pääseekö koira raput alas ja ylös, mutta todella hienosti suoriuduttiin ensimmäisestä haasteesta ja koirakin kulki todella reippaasti koko reissun. Kyseiselle luontopolulle pääsee myös toista siltaa pitkin, joka on suora ja on Palstojentien toisessa kohdassa (ei siinä josta lähdimme). Ihana nähdä, että uudet kulmat olivat mielekkäitä ja löytyi paljon haisteltavaa.

Paikoin oli maa jo sulaa, mutta paikoin tamppautunut lumi oli vielä aivan jäässä. Alkumatkasta kuljettiin laitumen viertä, johon lehmät tullaan päästämään 13.5.2023 Uumon tapahtumassa Lehmiä, lettuja ja lobelioita. Laitumen vierus oli paikoin todella pehmeää, kun lumet olivat sulaneet.

Lopuksi keitettiin vielä kahvit, kun olin varannut kaasukeittimen mukaan, jotta saadaan vielä fiilistellä pannukahveja ulkona. Koirakin otti rennosti ja nojaili kuonollaan penkkiin.

Myllykoski ja Nukarinkosti

Myllykoski

Tänään oli taas retkipäivä ja kohteeksi valikoitui toiveestani Myllykoski. Edellisellä kerralla, kun tuntui että saa olla sydän kurkussa nuoren innokkaan retkeilijän seurassa. Ei sillä ettei olisi itselläkin yhdellä sillalla puntti alkanut tutajamaan, kun tuntui niin korkealta ja koski kuohuaa alla.

Pikkukoskella seuratessa kosken virtausta ja kuunnellessa kosken kuohuntaa, mieleeni tuli, että aikoinaan Teleksi lauloi "hiljaa virtaa Vantaa". Tänään paikoin kyllä Vantaanjoki virtasi hyvin vuolaasti ja paikoin muuten kuin hiljaa.

Eväitä syödessä tuli sitten vielä puheeksi, että täytyy joku kerta keväämmällä käydä myös Nukarin koskella. Siitä se ajatus sitten lähti. Kun kummallakaan ei ollut kiire, joten kurvasimme sitten vielä pikkuteitä pitkin Nukarinkoskelle. Jossa kanssa edellinen reissu oli hieman tapahtuma rikas. Samalla suunniteltiin uutta reissua keväämmälle ja mukaan otetaan nuori retkeilijä.

Nukarinkoski

Myös Nukarinkoskella uiskenteli telkkäpariskunta. Koska retkellä ollaan ja toiselle jäi vielä kummallekkin eväitä, niin totta kai pidimme uuden evästauon. Olihan edellisestä evästauosta jo kulunut tunti. 

Kuten eräs retkeilijä totesi: Ennen tehtiin baarikierroksia, nyt koskikierroksia.

Ahveniston luontopolku, Hämeenlinna

 Vuoden ensimmäisen retken kohde oli Ahveniston luontopolku Hämeenlinnassa. Lähdettiin liikkeelle Ahveniston maauimalalta Olympiakatu 18-20, Hämeenlinna.

Reitin aloitus jäi mysteeriksi, vaikka kuinka katsottiin kartasta ja verrattiin Sport Trackeriä, mitään keltaisia nuolia ei löytynyt mistään läheltä maastosta. Toista kilometria oltiin varmaan tultu, kun löytyi ensimmäinen keltainen nuoli ja sitten niitä alkoi löytymään ja päästiin luontopolulle (ehkä kesällä uusi yritys aloituksen etsintään).

Luontopolku ei ollut kyllä talviretkeilyyn suunniteltu, koska meni osittain samoja reittejä jossa nyt hiihtoladut. Niinpä siirryttiin metsään, jossa polkuja samaan suuntaan, jonne oltiin menossa. Löysimme pitkoksille, jotka vei uimarannalle. Uimarannalta löytyi penkki, josta kauniit maisemat ja loistava paikka lounastaa.

Lounaan ja jälkiruuan jälkeen lähdimme uimarannan vasenta reunaa etsimään sopivaa polkua, koska oikealla puolella (meistä katsottuna) oli hiihtoladut. Jouduimme kuitenkin siirtymään jäälle, jotta ei kuljeta ihmisten pihoilla. Kuljimme jään kautta rannan tuntumassa kohti toista reunaa ja etsittiin polkua, jota jatkaa. Nähtiin polku, jota Jenni lähti katsomaan ja samassa kuului: Nyt kastu kenkä! 

Retkirikasta uutta vuotta 2023! Kuten meidän seikkailuissa, joka kerta sattuu tai vähintään tapahtuu jotain.